Tänään käytiin Helsingissä Eukanuba show:ssa kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Siellähän oli tuttuja koiria, joten mieluitenhan Mikko olisi peuhannut kavereiden kanssa. Näyttelyhomma ei tuntunut tänään ihan hirveästi Mikkoa kiinnostavan, mutta ihan hyvän arvostelun  Mikko sai ja oli ROP-pentu. Arvostelu löytyy Mikon näyttelyharrastussivulta. Tuomarina toimi Irina Poletaeva, joka vaikutti melko tiukalta tuomarilta, kun valkkariarvostelut seurattiin. Rakenne tutkittiin tosi tarkkaan ja liikkeen piti olla myös kunnossa.

Ensiviikonloppuna suunnataan  Porvoon ryhmänäyttelyyn, joka onkin Mikon viimeinen näyttely pentuluokassa. Elokuussa siirrytään sitten junnuihin

Musti sai päivän loikoilla rauhassa kotona, mikä olikin hyvä, kun toinen etutassu tuntuu olevan kovin kipeä:-( Toivottavasti huomenna jo parempi:-)