Tänään lähdettiin Porvoon kaikkien rotujen näyttelyyn, eikä onneksi ihan kukon laulun aikaan. Oltiin paikalla n. tuntia ennen, mitä olin laskeskellut kehien alkavan, mutta pieleen meni. Kehät olivat myöhässä, koska tuomari arvosteli melko perusteellisesti. Tuomarina oli ranskalainen Michel Griol, joka on tuomariesittelyn mukaan eräänlainen "ammatti-ihminen"  tässä eli valkoisenpaimenkoiran kouluttajatuomari. Paikalla oli 18 valkkaria, joista uroksia 8. Me pääsimme kehään reilun tunnin aikataulusta myöhässä. Kärsivällisyys ei kuulu meidän Mikon hyveisiin, joten käytös alkoi olla jo melko heikkoa luokkaa.... No, mehän sinne taas junnuluokan urokset (5 kpl) kehään vedimme ja hämmästyimme kovin, kun tuomari ryhtyi suoraan arvostelemaan Mikkoa, kun kaikki olimme rivissä ja vilkaisi joukon. Ei siis yhtään kertaa juoksutettu koko porukkaa? En edes älynnyt heti skarpata koiraa (tai itseäni), kun kuvittelin että ensin ympäri ja sitten yksittäisarvosteluun....

Arvostelu kesti pitkäääään. Tuomari kävi vuoroin "maiskuttelemassa" (jotta koira katsoisi häneen) sekä arvioimassa koiran rakennetta ja aina välissä sanelemassa arvostelua ranskaksi. Arvostelua oli toki koko lappu täynnä (löytyy Mikon näyttelyt -sivulta), jonka ihan omatoimisesti suomensin netin avustuksella. Toki minulla on takana lähes 5v. ranskan opintoja teinivuosilta, en enää ymmärrä kyllä yhtään mitään ... jos silloinkaan. Ravaus taisi mennä tänään ihan putkeen, koska lopulta punainen nauha meille käteen annettiin. Muille junnu-uroksille ei ERIä jaeltu, joten luokkavoiton kävimme pokkaamassa ja SA:kin Mikolle annettiin. Tuomari sanoi minulle niin ERIn kuin SAn, jälkeen, että koira on TODELLA nuori. No, onhan se. Tässä vaiheessa arvelin, että Paras Uros -kehässä ei varmaan menestystä tarvitse odottaa, kun nuoruutta eli "koira ei ole valmis" niin kovin korostettiin. PU -kehässä oli Mikon kanssa yksi nuortenluokan uros ja yksi avoimen luokan uros. Mikko voitti lopulta avoimen uroksen ja tuli toiseksi eli varaSERTI tänään saatiin. Taas tuomari tuli luokseni ja sanoi, että kun se on niin nuori. Totesi myös liikkeen olevan erittäin hyvää ja "ylvästä", mutta vaikka vuoden päästä sitten... Eli piti ilmeisesti Mikkoa hyvin lupaavana, mutta vielä reilusti kehittymistä "mieheksi" vaativana . Vielä menimme kehään parasta juniorinarttua vastaan, koska tässä näyttelyssä valittiin RoyalCanin ROP-junior, joka Mikko myös oli. ROP-juniorkehässä ei tullut menestystä. Käväisimme sielläkin, koska kehä oli jo alkanut, kun pääsimme omasta rotukehästä. Kaikenkaikkiaan taas tänään siis todella hienosti meni, vaikka välillä seisottiin tammien alla melko reilua sadetta pitelemässä.  Uusiin koitoksiin viikon päästä.

Hammassyynissä  

 

Paras Uros -kehä